Olen Suomeen palattuani opiskellut monia uusia (eli vanhoja) taitoja ja asioita (eli toisinsanoen kerrannut vanhoja). Yksi näistä taidoista on kuitenkin ylitse muiden, asia jota tarvitsen päivittäin. Olen lähes riippuvainen siitä. Se taito on voittamaton. Nimittäin bussien aikataulut. Tarkennukseksi: aikataulut, joita ei ole. Jos bussi kulkisi aikataulussaan voitaisiin puhua aikatauluista, mutta kotipaikkakunnallani se, että bussi on ajoissa ja aikataulussaan oikealla reitillä on suorastaan maailman kahdeksas ihme. Siksi puhummekin aikatauluista, joita ei ole, koska oikeasti pitää suunnitella, arvailla bussien reittiä - sillä sekään ei ole takuuvarmaa. Sen lisäksi tarvitsee tietää mihin aikaan bussin pitäisi olla aikataulun mukaan pysäkillä, ja monelta se ei ole aikataulussaan, jää usein arvailujen varaan. Sen lisäksi, että riittäisi se ajan arvaaminen, on myös vaikea tietää tulee bussi edes kyseiselle reitille, tai onko se edes lähtenyt. Niistäkään ei koskaan voi olla varma. Ja tämähän ei riitä, että opettelisi yhden bussin aikataulut, ja ne joita ei ole, mutta kun niitä on useampia, se on haasteellista. 

Siksi kaipaan Dubaita. Ei tarvinnut suunnitella, arvailla tai mitään muutakaan, kuin hypätä metroon - ja sillä pääsi minne halusikin ja jopa aikataulussa!

Kylmä viima poskilla ja silmiä kirvelee. Istun sisällä. Se on ongelma, sisäilmaongelma koulussani. Mietin miksei rakennuksia rakenneta kestävän kehityksen periaatteita noudattaen, sillä kaikki muu tehdään nykyään niin. Kaikessa muussa se näkyykin. Talot vain rapistuvat entisestään, kun niihin ei panostettu aikanaan. Nykyään kaikkialla, ihan missä vain, kuule kuinka siellä ja täällä on jonkin asteisia sisäilmaongelmia. Mutta tässä koulussa ei ole ainoastaan ongelma sisäilmasta - se olisikin liian helppoa. Ongelma on myös ikkunat. Ne valskaavat kylmää ilmaa ja ovat kovin vetoisia. Silti valitsen ikkunapaikan - koska tarvitsen sen hapen mitä ikkunasta tulee.

Illalla kaupungissa ollessani törmäsin yläkouluni luokanvalvoojani. Oli mukava jutella pitkästä aikaa, olisimme menneet kahvillekin, mutta molemmilla oli hieman työn alla asioita. Joskus toiste sitten. 

Lähinnä mainitsin tämän törmäämisen siksi, että kyseessä oli erikoinen tapaaminen - monestakin syystä. Juteltuamme, hän kuuli ensimmäistä kertaa minun kesästäni Dubaissa, lueskelimme saman kirjan takakantta (joka itsessään ollut erikoista, sillä musiikki ja The Beatles on intohimomm), mutta että teimme sen päivänä, jolloin yleensä kumpikaan ei kerkeä erinäisten menojen vuoksi edes ajatella muuta kuin juoksemista asioiden perässä.) Myös se, että erkaannuttuamme eri teille, toivotimme toisillemme mukavaa joulunodotusta. 

Silloin tajusin, että minä saan oikeasti jo fiilistellä joulua muutenkin kuin yksin kotona salassa muilta. 

Joten, mukavaa joulunodotusta!