Aamu alkoi eri tavoin kuin useammat joulut aiemmin. Kävimme veljeni kanssa jättämässä joulutervehdykset haudoilla rakkaille ihmisille, jotka eivät tätä(kään) joulua näe. En siis nähnyt perinteisesti Joulupukin kuumaa linjaa (tosin sitä vilkaistessa, ei haittaa, pukki oli vaihtunut!!) tai Lumiukkoa. 

Kotiin tullessa alkoikin joulutouhut. Ruokien lämmittäminen/valmistaminen, joulusaunan lämmitys, juhlapöydän kattaus ja lahjojen laitto piiloon (nuorempien lasten + kummilasten vuoksi, jotka joulupukkia tulivat katsomaan). 

Joulusauna, tuo ainoa asia, jota en halua joulustani pois. Se tunnelma, se lämpö ja saunan pitää olla puusauna!

Alkuillasta, kun nuorimmat alkoivat käydä jo levottomiksi, isäni aloitti valmistautumisen pukkeiluun. "Lumitöitä" tehdessään vaatteet menivät vaihtoon ja hetkeä myöhemmin ovelta kuului jo tuttu lausahdus "onkos täällä kilttejä lapsia?" Kaksoset ja kummipoikani, ryntäsivät ovelle huutaen "PUKKII PUKKII". Tuli ihan se aika mieleen, kun itse olin pieni. 

Lahjoja jaettaessa koin muutaman naurunpyrähdyksen (kiitos hauskojen yllättäjälahjojen) ja riemun kiljahduksia (kiitos kauan, vuosia odotettuja lahjojen!)

Siksi otinkin kuvan kaikista lahjoista, ja siitä yhdestä, minkä takia koko poppoo säikähti!


kaikki lahjat


ja se lahja, joka säikäytti muut


Hyvää joulua kaikille ♥

Vihdoin, saan julkisesti kuunnella joulumusiikkia, hössöttää joulusta. Ja tehdä kaikkea jouluun liittyvää, hyvillä mielin, ilman että muut katsoisivat oudosti!

Mietin tänään, jos elämä olisi ruusuilla tanssimista, mitä kaikkea sitä olisikaan jäänyt kokematta? En keksinyt muuta, kuin että kaikki. Aina tarvitsee sattua ensin jotain ikävää, jonka jälkeen voi sattua jotain korvaavaa hyvää.

Olen saanut yli puoleen väliin kutomisurakkani. Kaksi villasukkaa, yksi lapanen valmiina, yksi kesken ja kaksi odottamassa tekemistä. Ehkä kerkeänkin jouluksi. Toivottavasti.

Tänään muistelin kauhealla haikeudella isoisääni. Pappa menehtyi jo vuosikymmen sitten, ja ikävä ei vaan ota loppuakseen. En vieläkään voi muistella pappaa, ilman silmä kulmassa lojuvaa kyyneltä. Tänä jouluna, tai aaton aattona suuntaan kyllä papan haudalle, jotta saisin toivottaa hänelle rakasta joulua. 

Tänään muuten vitsailin myös, että avokkini kanssa pitäisi mennä kihloihin, koska tänään on 12.12.12. Olisipa jotain muisteltavaa näistä maagisista päivistä.

Eilen vietin laiskottelupäivää.

Olin ystäväni kanssa elokuvissa. En muista milloin viimeksi olisin viettänyt juuri tämän ystävän kanssa aikaa. En muista. Mutta meillä oli hauskaa. Todella.

Tähän päivään, vietin vapaapäivää koulusta, töistä ja kaikesta. Päätin sitten puunata ja tuunata taloa. Aloitin jääkaapista ja pyykeistä. Pyykkiä pyörimään ja sitten tyhensin jääkaapin kaikesta. Puhdistin jääkaapin lioista. Miten voikaan olla niin likainen jääkaappi, vaikka ei siitä kauaa ole kun sen viimeksi puhdistin. Hemmetin mansikkahillo.

Toinen koneellinen pyörimään, ruuanlaitto. Tein itselleni kanaa pitkästä aikaa, seuraksi keitin riisiä. Söin kerrankin suhteellisen rauhallisesti. Astianpesu kone piippasi valmista. Sen tyhjentämisen jälkeen nostin tavaroita lattioilta ja kaivoin imurin esiin.

Imuroin kämpän, onneksi se on nopeaa puuhaa, sillä en pidä siitä yhtään. Toinen koneellinen piippasi valmista. Puhtaat vaatteet kuivumaan ja sen jälkeen lattian pesuun. Tein sen kerrankin kahdesti, sillä niin vain pitäisi näille lattioille tehdä. Kerrankin ne näyttivät puhtailta.

Kolmas koneellinen piippasi valmista kun tein lettutaikinaa. Vielä olisi kylpyhuoneen/saunan ja wc:n pesu.. Ja kaksi koneellista pyykkiä.

Milloin olen valmis?

No, voin sanoa, että nyt tunnen itseni valmiiksi, suurin piirtein, sillä neljäs koneellinen piippasi valmistaan ja viides on jo pyörimässä. Enää ei tarvitse kuin ne laittaa kuivumaan. Nekin pääsevät kuivumaan vasta pestyyn kylpyhuoneeseen.

Kotona tuoksuu raikkaalta, pitkästä aikaa!

Olen Suomeen palattuani opiskellut monia uusia (eli vanhoja) taitoja ja asioita (eli toisinsanoen kerrannut vanhoja). Yksi näistä taidoista on kuitenkin ylitse muiden, asia jota tarvitsen päivittäin. Olen lähes riippuvainen siitä. Se taito on voittamaton. Nimittäin bussien aikataulut. Tarkennukseksi: aikataulut, joita ei ole. Jos bussi kulkisi aikataulussaan voitaisiin puhua aikatauluista, mutta kotipaikkakunnallani se, että bussi on ajoissa ja aikataulussaan oikealla reitillä on suorastaan maailman kahdeksas ihme. Siksi puhummekin aikatauluista, joita ei ole, koska oikeasti pitää suunnitella, arvailla bussien reittiä - sillä sekään ei ole takuuvarmaa. Sen lisäksi tarvitsee tietää mihin aikaan bussin pitäisi olla aikataulun mukaan pysäkillä, ja monelta se ei ole aikataulussaan, jää usein arvailujen varaan. Sen lisäksi, että riittäisi se ajan arvaaminen, on myös vaikea tietää tulee bussi edes kyseiselle reitille, tai onko se edes lähtenyt. Niistäkään ei koskaan voi olla varma. Ja tämähän ei riitä, että opettelisi yhden bussin aikataulut, ja ne joita ei ole, mutta kun niitä on useampia, se on haasteellista. 

Siksi kaipaan Dubaita. Ei tarvinnut suunnitella, arvailla tai mitään muutakaan, kuin hypätä metroon - ja sillä pääsi minne halusikin ja jopa aikataulussa!

Kylmä viima poskilla ja silmiä kirvelee. Istun sisällä. Se on ongelma, sisäilmaongelma koulussani. Mietin miksei rakennuksia rakenneta kestävän kehityksen periaatteita noudattaen, sillä kaikki muu tehdään nykyään niin. Kaikessa muussa se näkyykin. Talot vain rapistuvat entisestään, kun niihin ei panostettu aikanaan. Nykyään kaikkialla, ihan missä vain, kuule kuinka siellä ja täällä on jonkin asteisia sisäilmaongelmia. Mutta tässä koulussa ei ole ainoastaan ongelma sisäilmasta - se olisikin liian helppoa. Ongelma on myös ikkunat. Ne valskaavat kylmää ilmaa ja ovat kovin vetoisia. Silti valitsen ikkunapaikan - koska tarvitsen sen hapen mitä ikkunasta tulee.

Illalla kaupungissa ollessani törmäsin yläkouluni luokanvalvoojani. Oli mukava jutella pitkästä aikaa, olisimme menneet kahvillekin, mutta molemmilla oli hieman työn alla asioita. Joskus toiste sitten. 

Lähinnä mainitsin tämän törmäämisen siksi, että kyseessä oli erikoinen tapaaminen - monestakin syystä. Juteltuamme, hän kuuli ensimmäistä kertaa minun kesästäni Dubaissa, lueskelimme saman kirjan takakantta (joka itsessään ollut erikoista, sillä musiikki ja The Beatles on intohimomm), mutta että teimme sen päivänä, jolloin yleensä kumpikaan ei kerkeä erinäisten menojen vuoksi edes ajatella muuta kuin juoksemista asioiden perässä.) Myös se, että erkaannuttuamme eri teille, toivotimme toisillemme mukavaa joulunodotusta. 

Silloin tajusin, että minä saan oikeasti jo fiilistellä joulua muutenkin kuin yksin kotona salassa muilta. 

Joten, mukavaa joulunodotusta!

Tavallinen kuume on ehkä helpoiten selätettävin kuume. Siis oikeasti. Kuumetta voi lievittää lääkkeillä, ja kaikki on superhelpompaa sen jälkeen. Sitä paitsi, se laskee yleensä melko nopeasti.
 








Kuume joulusta on kuume, kun joulutuotteet, eli kaikki mikä liittyy jouluun saa sinut sekaisin. Pelkästään ei siis jouluaatto tai -päivä saa sekaisin. Vaan se valmistelu. Se saa aikaan pahemmankin kuumeen. Siis oikeasti, se on jo pahempaa kuin tavallinen kuume. Mutta se kestää yleensä muutamasta kuukaudesta puoleen vuoteen. Minua kun on kielletty puhumasta joulusta ennen juhannusta. Muuten sekoaisin, ainakin ystävieni mukaan. 


Vauvakuume on näistä tämän hetkisistä kuumeista pahin. Siis aivan oikeasti pahin. Sitä kun ei voi lievittää millään lääkityksellä, tai sillä että valmistelet joulua tai ostelet joulutuotteita. Ei. Siihen tarvitaan oikeasti se vauva lievittämään sitä kuumetta. Ja sitten ku se kuume kestää ja kestää ja kestää. Niin, että siitä podetaan jo viidettä vuotta, on oikeasti paha. 




Ja tyttöjen illasta. Maailman ihaninta oli viettää aikaa pitkästä aikaa ihanan ystävän kanssa. Hulluna humalasta, muttei liian hulluna. Eikä tullut päähänpistoja kävellä kotiin, tälläkin kertaa vesisateessa. Ei päätimme tilata taksin. Mutta ilta oli mitä parhain: hyvä seura, hyvä musiikki tarkoittaa ainoastaan loistavaa iltaa tanssin ja pikku hiprakan merkeissä paikallisessa. Ja minä kun sanoin etten lähtisi, onneksi olen helposti ylipuhuttavaa sorttia.