Tiedän, etten ole kirjoittanut. Sillä ei ole oikeasti ollut aikaa.

Toissapäivänä viettelin pitkästä aikaa vapaata iltaa, niin töistä, kuin koulutöistäkin. 

Tänä aamuna vihdoin sain nukkua, tai siis olisin saanut nukkua, mutta ilkeä naapurini alkoi imuroida heti kello kahdeksan. 

Viikonloppuni, siis edellisen, vietin vanhempieni luona metsän keskellä. Siellä oli satanut lunta. Lumihuntu ei ole enää oikea sana kuvaamaan lumen määrää. Naapurissa lapset rakentivat lumilinnaa. Niin, ja vanhempani eivät asu Pohjois-Suomessa, eivät todellakaan. Ouluunkin sieltä kestää ainakin 5 tuntia autolla ajaessa. Joten lähentelee paikkakunta enemmän Helsinkiä, kuin Oulua. Oli ihana olla pitkästä aikaa lapsuudenkodissa, en muista edes millon viimeksi olisin ollut käpertyneenä vanhalle sängylleni ja katsellut ikkunasta ulos, josta näen viereisen tien, jossa autot tekevät ruuhkaa aamuisin.


Paluu omaan kotiin olikin siis haikea, ei sillä etten jo omaa rauhaa olisi kaivannut. Viidestä nuoremmasta sisaruksesta kun lähtee aivan riittävästi meteliä, tekee oma rauha ja oma koti taikoja meluisan viikonlopun jälkeen. Muistan edelleen vuosia sitten, kun nuorin siskoni syntyi, olin silloin 15-vuotias, ja minä jäin hoitamaan neljää muuta kotiin. Voi kuinka kaipasinkin isoveljeäni apuun! Nimittäin silloin kaksoset olivat vielä vaippaiässä, ja sitä vaipan vaihtoa, huolehtia nyt kahdesta vauvasta kun on itsekin pieni, ja katsoa samalla ettei veljet keksi mitään tyhmyyksiä.