..Vai onko sittenkään?

Aamuni kyllä alkoi hiljakseen, paikallislehteä lukien, jota harvemmin oikeastaan kerkeän lukea.

Rakastan sunnuntaiaamuja, siihen asti, kunnes tajuan, etten voikaan olla koko päivää tekemättä mitään.

Sunnuntaista alkaa vakiintua pyykkäyspäivä, vaikken sitä haluakaan. Olen jo kaksi koneellista pessyt, neljä olisi odottamassa pesuhuoneen lattialla. Mutta eniten vihaan sitä pyykin metsästystä ympäri asuntoa. Niitä löytyy ties mistä, kun avopuoliso ei ole vielä keksinyt mikä pyykkikori on, ja miten sitä käytetään.

Sunnuntaista alkaa vakiintua kokkauspäiväkin. Teen paljon ruokaa, jota sitten pitkän opiskelupäivän (ja joskus työillan) on mukava vain lämmittää.

Mikäs sen parempaa kuin aika?
Paitsi jos aika kuluu kotihommia tehdessä, viikon ainoana löhöpäivänä.

Tosin tänä sunnuntaina tein jotain poikkeuksellista: jaksoin käydä jopa aamulla rentoutumassa suihkussa, yleensä suihkussa käynti jää illalle, juuri ennen nukkumaanmenoa.

Mutta, näkemisiin, sillä pesukone ilmoitti juuri, että se on valmis.

Voi kunpa minäkin olisin!