Skype on ehkä parhaimpia keksintöjä! Eilen, pitkän puhelun jälkeen, tunsin oloni mitä erikoisemmaksi. Samaan aikaan oli kamala ikävä, mutta samaan aikaan mietin, onneksi se loppui. Puhun siis puhelusta Skypen välityksellä Marien kanssa. 

Ilman erästä ystävääni en olisi ikinä tutustunut Marieen, en olisi lähtenyt kesäksi seikkailemaan kulttuuriin ja paikkaan josta aiemmin tiesin vain.. no en mitään. Dubai oli paikkana sellainen, mistä en oikeasti ollut edes tietoinen, ennen kuin googletin "Lähi-Idän matkakohteet", sillä sanoin haluavani aivan erilaiseen paikkaan mitä Suomi on. Näin siis löysin Dubain - tuon emiraatin (jota Suomessa kutsuttaisiin kaupungiksi), joka ei ole erityisen vanha matkailukohde. Oikeastaan todella nuori, sillä itse Dubaihan on alkanut kehittyä kunnolla vasta 1960-luvulla. Nykyään sitä voisi jo kutsua metropoliksi.

Mitä siis on 50 vuoden aikana saatu aikaiseksi? 
- vastaukseni on vaikka mitä. Laskettelurinne keskelle aavikkoa (ostoskeskuksessa tosin), maailman korkeimman rakennuksen, maailman ainoan seitsemän tähden hotellin, tekosaaren (joita on tulossa siis lisää!), niin mitä Dubaissa ei ole, sitä ei tarvita!  (paitsi täysjyväleipää, kunnon suklaata ja saunaa, joita tosin Dubaistakin löytyy, siis näitä kunnon saunoja, mutta eivät ne kunnon suomalaista rantasaunaa voita!) Mutta Dubai vie sydämen. Sinne on pakko päästä uudelleen, uudelleen ja uudelleen.

Mutta skypettelyyn Marien kanssa. Asiaan siis. 
Kirjoitin koulutehtäviä, kunnes kuulen äänen, joka ilmoittaa, että joku haluaa puhua kanssani. Kiljahdin innostuksesta "se on Marie!" Alku oli kankea, kumpikaan ei tiennyt mitä sanoa, sillä molemmat tiesimme, että ystävyytemme jatkuisi luultavasti liutana erilaisia skype-puheluita. Hyvällä tuurilla näkisimme toisemme, siis kasvotusten. 

Se hymy, minkä Marie luo aina, kun hän keksii jotain. Se oli se, mikä sai meidät juttelemaan muustakin, kuin siitä, että on toista ikävä. Silloin muistin nimittäin ensi hetken Marien kanssa. Istun tyhjässä asunnossa, kuuntelen musiikkia ja odottaen milloin se, kenen pitäisi asua kanssani tulisi. Itse olin tullut edellisenä iltana, ja sillä hetkellä minua jännitti, jännitti niin, etten saanut juotua edes kahvia. Ovi kävi, ja sieltä tuli vaaleahiuksinen tyttö, joka näytti suurin piirtein ikäiseltäni. Hänellä oli yllään farkut joita oli kääritty hieman lahkeista, paita jossa luki jotain, mitä en osannut kääntää millään tavalla järkevästi. En puhunut sanaakaan norjaa. Tyttö heitti laukkunsa lattialle ja huikkasi "hey, my name is Marie". En tiennyt mitä odotin, mutta tätä se ei ollut. 

Marie nauroi, kun kerroin minun näkökulmani tapaamisestamme. Sitten hän kertoi oman versionsa ja minä nauroin. Me molemmat nauroimme. Nauroimme oikeastaan kokonaiset kaksi tuntia, aivan kaikelle. Kello alkoi näyttää minusta jo myöhäiseltä joten sanoin "god natt, Marie" johon Marie vastasi "hyvää yötä" suomeksi. Olin onnellinen.

Tahdon lähteä autolla ajamaan kohti Norjan rajaa - kohti sitä kohtaa, mistä pääsen pian tapaamaan Marieta.

Ha en fin dag! (hyvää päivänjatkoa)